tiistai 28. elokuuta 2007

Uudet verhot


Arttu on työreissulla Manchesterissa. Ollut jo yli viikon. Viikonloppuna olin yksin kotona ja tein meille syyssiivousta. Pesin, ikkunat ja siivosin muutenkin hyvin. Lisäksi ompelin siskolta lainaamalla ompelukoneella (tosi hyvä kone muuten) meille uudet verhot. Löydettiin tuossa loppu kesästä oikein kiva kangas ja pitihän se heti päästä laittamaan ikkunaan. Oikein mukavat verhot tuli ja uusi pöytäliinakin sain nyt arvoistaan seuraa. Aika mukava väri tuo turkoosi. :) En olisi uskonut, että joskus turkoosia laitan kotiin, mutta kun ostettiin nuo tuolien istuintyynyt, niin molemmat ihastuttiin turkoosiin. Pirteä väri tehosteena, jos sitä ei ole liikaa. Hieman on nyt sisällä pimeämpää, kun nuo verhot on vähän isommat kuin edelliset, mutta eihän se syksyllä haittaa, kun muutenkin ulkona pimenee. Verhokankaan nimi on muuten Kaivari.

Arttu tuleekotiin huomanna ja olen koittanut keksiä jotain kivaa ruokaa meille illaksi. En ole keksinyt mitään erikoista ja viikonlopulta jäi tortilloita, joten taitaa Arttu saada niitä. Ne ovat mun herkkua, mutta eivät niin paljon Artun - no hyviä ne ovat aina kuitenkin. :) Ja helppoja.

Meillä oli tänään työpaikan sählyvuoro - oli kolmas kerta tänä syksynä ja nyt osasin jo jakaa voimiani niin, että jaksoin jotenkin juosta koko tunnin. :) Jee - ja tein yhden maalinkin. Kiva laji tuo sähly ja varsinkin, kun on kivat pelikaverit.

Arttu tulee tosiaan huomenna ja seuraavaksi koitammekin kirjoittaa jotain yhdessä. Tai ehkä saatte kuulla matkakertomusta Manchesterista. Katotaan nyt.

Iloista viikon jatkoa kaikille!

Toivotteleepi loppukesänleski, Marika

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat verhot! Wau!

T. Minna

Anonyymi kirjoitti...

Hienot verhot on. Mites AP:n reissu meni?

Marika kirjoitti...

Kiitos verhokehuista. :) On siellä kotona nyt aika oudonnäköistä. Pitää ensin tottua uuteen.

Artun reissu on mennyt ihan mukavasti. Tosi paljon on tehnyt töitä - pitkää päivää. No, saapa lomaa häämatkaa varten. Tänään onneksi tulee jo kotiin. ;)