Kevät meni vauhdilla, lähinnä töiden parissa. Marika oli tosi väsynyt melkein koko kevään, mutta onneksi kesäloma auttoi asiaa ja nyt taas jaksaa. Viiden viikon kesälomallamme olimme Lapissa, Porvoossa, Kotkassa, Pomarkussa, Rautalammin mökillä ja kotona. Ihana loma ja vaikka valitetaan huonoista ilmoista, niin meitä eivät ilman haitanneet. Loistavaa lomailua ja töistä irtautumista ihanat viisi viikkoa molemmilla.
Kesäloma on nyt ohi ja loman loputtua aloitettiin takapihalla terassin ja valokatteen rakennusurakka. Terassin ja katteen pohjaa olivat ensin yhden viikonlopun Artun kanssa tekemässä kaverinsa ja sitten seuraavana viikonloppuna Marikan setä, isä ja veli sekä Artun isä. Kiitos kaikille hienon terassimme ja vettä pitävän valokatteemme rakentamiseen osallistuneille! Aivan mahtavaa työtä ja emme ikinä olisi pystyneet siihen ilman teitä.
Ohessa pari kuvaa rakennusvaiheista. :)



Uusia kuulumisia koitetaan saada tännen näkyviin mahdollisimman pian.
terv. Timpuri ja huoltaja
2 kommenttia:
Ihana kuva tuosta appien yhteisestä uurastuksesta....
Kaksi"vanhaa" nuorten puolesta :)
mummu
No, nuo vanhat eivät niin vanhoilta vaikuttaaneet - tuntui siltä, että nuoret väsyivät ennen. Aika teräksiset appiukot meillä molemmilla. Kivaa oli, kun saatiin osaavaa ja taitavaa apua. Kiitos vielä kerran kaikille - muillekin kuin appiukoille!
Lähetä kommentti