
Laskettuun aikaan on tänään tasan 80 päivää. Onneksi vielä niin paljon. Siinä ajassahan ehtii vaikka maailman ympäri. ;) Meillä valmistaudutaan vauvaelämään ja tuntuu, että kaikki on vielä ihan kesken. Kaapeissa ei ole vielä yhtään ylimääräistä tilaa kolmannen perheenjäsenen tavaroille ja vaunutkin on vielä hankkimatta.... Pinnasänky sentään on ja läjäpäin kaikkea muuta. Ihanat sukulaiset ja tutut ovat pitäneet huolen siitä, että kierrätys toimii ja vauvallamme on jo kaikki vaatteet joita hän ensimmäisten neljän kuukauden aikana tulee tarvitsemaan. Ja tietenkin Suomen Kela on muistanut meitä täydellä pahvilaatikollisella hyödyllistä tavaraa. Myös leluja ja muita tarpeellisia tavaroita löytyy jo asunnostamme. Vielä pitäisi tehdä kaappien täyssiivous, jotta voi edes alkaa suunnitella vaatteiden ja tavaroiden pesua ja kaappiin laittoa. Toistaiseksi säilytys siis tapahtuu edelleen lastenhuoneeksi muuttuvan työhuoneen lattialla. Pinnasängyn hankimme viime viikonloppuna ja perinteinen pitkä kolmen tunnin pinnasängyn kokoonsaamisprojektikin on jo tehty. Tosin sängyssä on raapale ja lakkavirheitä, joten saamme Briolta siihen kaksi uutta laitaa, eli kasaus tehdään vielä uudelleen, mutta ehkä nyt on sitten jo kokemusta, niin sujuu ehkä paremmin.
Henkinen valmistautuminen uuteen ihmiseen perheessämme on se myös kesken. Ei kai sellaiseen isoon muutokseen silti voikaan täysin varustautua. Tällä hetkellä lähinnä ihmetellään Marikan koko ajan turpoavaa vatsaa ja siellä ahkerasti mylläävää asukasta. Marika arvelee kuukauden päästä pääsevänsä eteenpäin lähinnä pyörimällä, niin iso vatsa on jo nyt, vaikkakin neuvolan käyrien mukaan täysin keskiarvoinen. Innolla kuitenkin odotamme uutta perheenjäsentä, elämä tulee muuttumaan joulukuussa, mutta toivotusti, toivottavasti. :) Saa nähdä onko meillä jo Jouluna oma pieni tonttu.
Tällä kertaa ei sen kummempia kuulumisia; odotusta ja vatsan kasvatusta.
terv. Maha ja tuleva iskä
2 kommenttia:
Nauti sisko nauti!!! Minusta oli ainakin ihanaa hipelöidä vauvatavaroita ja katsoa kaikkea valmiiksi. Arvaappa kuinka monta listaa mulla oli kaikenlaisista tavaroista joita laskeskelin, että vieä tarvii hankkia. Ja niin ne pikkuhousutkin (vaippapöksyt) jäivät ihan käyttämättä. Ihanaa... Voi että pian minustakin tulee täti! JEE!
Sitä mahakuvaa tänne lähdin tiirailemaan. Taitaa olla liian kiireinen mamma. Nooh, tiiraillaan uudelleen.
T. Minna
Nyt on lisätty kuva myös vatsasta. Siellä se vauva kasvaa vauhdilla. Neuvolassa kävin tänään ja kaikki oli hyvin. Kohtu kasvaa oikeaa tahtia ja syke kuului hyvin. Vielä mahtuu vatsan asukas liikkumaan paljon, koska meni doppleria karkuun ja sai neuvolan täti tehdä töitä, että sykkeen sai kiinni, mutta onnistui kuitenkin. :) Vielä/enää yhdeksisen viikkoa jäljellä odotusta....
t.Marika
Lähetä kommentti