tiistai 24. helmikuuta 2009

Varkauden mummulassa

Mummukka ja juuri automatkan unilta herännyt lapsenlapsi.

Tammikuun loppupuolella Artun isyysloman viimeistä viikkoa vietimme Varkaudessa. Mummukka ja pappa ottivat innolla pienen perheemme vastaan ja aika sujui rattoisasti. Mummulaan lähtö tuli kotona nopeasti, kun äiti ja isä olivat ajatelleet lähteä vasta hieman myöhemmin, mutta tyttö päätti tehdä niin ison kakan, että sitä oli joka paikassa ja aamun herääminen tapahtuikin siis nopeammin ja aikaisemmin kuin yleensä. Onneksi oli pakattu jo edellisenä iltana ja lähtö onnistui hyvin. Matka sujui mukavasti ja tyttö nukkui perille asti.

Äiti ja tytär mummulaan päästyään.

Mummulassa vietettiin aikaa rauhallisesti. Syötiin hyviä ruokia ja ulkoiltiin sekä saunottiin ihanassa ulkosaunassa ja Arttu kävi avannossakin. Ensimmäisenä iltana Pötkis sai ilmakylpeä olohuoneen sohvalla Mummukan kanssa sillä välillä, kun äiti ja isä nauttivat ulkosaunan tunelmasta ja tietenkin sen loistavista löylyistä.

Pötkis ilmakylpee.

Pötkiksen käsivarressa näkyvä paise tuli Calmette-rokotteesta. Paise kasvoi ja kasvoi ja lopulta puhkesi mummulan vierailun aikana. Onneksi oli Mummukka paikalla hoitamassa ja putsaamassa haavaa. Aika hurja jälki rokotteesta - joka on annettu pienelle vauvalla vain siksi,
että äiti ja isä suunnittelevat koko perheen matkaa serkkujen luo Shanghaihin.

Calmette-rokotteen jälki. Ja tyttömme komea tukka. :)

Mummukka ja Pötkis ensimmäisenä iltana, ilmakylpyjen jälkeen.

Pötkis ulkoilun jälkeen heräilemässä vaunukopassa.

Pötkis ja mummukka.

Toisena päivänä mummulassa tyttö jäi mummukan hoitoon. Äiti ja isä lähtivät kaupungille humputtelemaan - eli etsimään äidille vaatteita tytön ristiäisiin. Vaatteet löytyivät helpostikin ja vanhemmat ehtivät käymään myös kahvilla kaikessa rauhassa. Tyttö oli tietenkin ollut kiltisti, syönyt kaiken äidin pulloon lypsämän maidon ja pitänyt seuraa mummukalle ja papalle.

Muuten lomailu Varkaudessa sujui oikein mukavasti. Tapasimme koko perheen voimalla Artun ystäviä ja saunoimme mummulan ihanassa rantasaunassa. Itse asiassa Pötkiskin pääsi ensimmäisen kerran saunaan, kun kylpypäivänä pappa lämmitty saunan ja tyttö kylvetettiin ulkosaunassa. Mummukka hoiti kylvettämisen ja istuipa hetken Pötkiksen kanssa löylyissäkin. :) Hyvin tyttö viihtyi saunassa ja kylvyssä - avantoon emme kuitenkaan vielä häntä päästäneet. ;) Kylvyn jälkeen maistui maito ja sitten uni hyvin sikeästi.

Äiti ja tytär lähdössä saunaan ja kylpemään.

Pötkis ensimmäisen saunan jälkeen.

Mummukka ja Pötkis juttelevat saunan jälkeen.

Toinen mummulan matka sujui siis sekin mukavasti. Nyt on jo sen jälkeen ehditty olla kuukauden verran ihan vaan kotosalla ja Pötkis on saanut nimenkin. Kotikuulumisia ja kertomusta ristiäisistä sitten seuraavaksi, kun koneen ääreen seuraavaksi ehdimme. Tyttö kasvaa ja kehittyy koko ajan ja paljon on kerrottavaa, aina ei vaan tunnu löytyvän aikaa istua koneen ääreen. Oikein iloista helmikuun loppua kaikille!

terv. Arjen ahertajat

1 kommentti:

Päivi kirjoitti...

Jopas tuli paise rokotuksesta! Toivottavasti reissu Shanghaihin on paiseen arvoinen :) Ellen näyttää syövän tuttia, Ella ei huoli edelleenkään, kuin nukahtaessaan. Pulloa en ole kertaakaan ekan viikon jälkeen kokeillut.