sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ellen 1v.

Synttärisankari ja iskä.

Pieni tyttömme täytti Joulukuun 16. päivä vuoden. Ellenin ensimmäistä täyttä vuotta juhlittiinkin monta kertaa ja aina tietenkin loistavassa seurassa. :)

Koska Marikalla oli tentti ja joulunviettoon suunnattaisiin ajoissa, aikaistettiin synttäreitäkin. Ensimmäiset juhlat siis pidettiin jo ennen varsinaista synttäripäivää. Perjantaina saapuivat Porista Ellenin toiset kummit, jotka hakivat tytön hoidosta kotiin. Hiukan mietitytti lähteekö neiti heidän mukaansa, koska viime näkemisestä on aikaa, mutta hyvin onnistui. Tyttö oli heti hymyillyt ja tapansa mukaan tuhisuttanut nenäänsä kummeille ja sitten mentiin. Äiti sai siis huoletta hoitaa ostokset kaupungilla ja isä olla töissä. Perjantaina illalla kävivät kylässä myös Ellenin toiset kummit ja Heini. He eivät pääsisi juhliin seuraavana päivänä. Rattoisissa merkeissä sujui ilta ja neitokainen oli aivan innoissaan huomiosta ja lahjoista.

Ellen ja kummitäti hoidon jälkeen ulkona touhuilemassa.

Ellen ulkoilee.

Vaikka kummieno on Ellenin suosikki, niin ei Maria-kummitätikään kauas jää. :) Tässä leikkimässä kummitädin kanssa.

Lahjan avaamista kummitädin kanssa.

Ellen ja mummun ja ukin paketista löytynyt lelu.

Lauantaina päivää vietettiin ulkoillen, paikkoja järjestellen ja saunoen.

Ellen ja kummieno pulkkailemassa.

Neljän aikaan saapuivat vieraat ja ilta sujui mukavissa merkeissä. Olemme kuulleet Shanghaista, että länsimaalainen tapa viettää lasten synttäreitä on tarjota lapsille kakkua ja aikuisille jotain omaan makuun. Meidän Ellenin 1 v. juhlia vietettiinkin sitten teemalla Kakkua ja Coctaileja. Tarjottavat maistuivat ja vieraat viihtyivät. Kivaa oli niin sankarilla kuin vanhemmillakin. Aika hulinaa oli kun meidän pieneen kotiimme saapui yhtä aikaa viisi pientä, joista yksi kaksi ja puoli vuotias ja loput kaikki kuukauden tarkkuudella saman ikäisiä, eli noin 1v. :) Hyvin silti vanhemmilta sujui vahtiminen ja vuorotellen kahvittelu. Herkutkin maistuivat ja coctailitkin.

Ellen puhaltaa kynttilää kakun päältä, isä auttaa.

Kuusi lasta ja monta aikuista. Juhlatunnelmaa.

Ellenin lahjoihin tutustuttiin porukalla.

Touhua ja tohinaa. Itse sankari istuu tässä kuvassa nurkassa potalla.

Saara juhlatunnelmissa.

Topi tankkaa läheisyyttä, jotta jaksaa taas leikkiä.

Ellenin synttäreiden juhlinta jatkui sitten työ- ja hoitoviikon jälkeen Joulun alla Varkaudessa Shanghain porukan ja mummukan ja papan kanssa sekä sitten joulun vieton merkeissä Pomarkun suvun kanssa.

Juhlatunnelmissa Varkaudessa. Mummukka oli leiponut hyvää maidotonta ja munatonta kakkua, joten Elleninkin sai maistaa omaa kakkuaan. :)

Ellen sai paljon ihania lahjoja ja mikä tärkeintä hän sai viettää paljon aikaa ihanien ihmisten kanssa. Erityisesti kummienoonsa pikkuneiti on täysin rakastunut. Eno saisi varmaan tehdä mitä vaan ja tyttö vaan hymyilee ja tuhistaa nenäänsä. Joululomalla mummulassa äiti sai huomata, että koko päivän kiukutellut tyttö muuttuu kuin auringoksi, kun eno saapuu paikalle. Hmmmm.... Voisikohan eno ja Maria harkita muuttoa Laukaaseen? :)

Yhtä juhlaa meillä siis tämä vuoden loppu. Aivan mahtavaa on ollut - kiitos kaikille kanssajuhlijoille!

terv. Juhlijat

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Minkäs sille voi, jos omanlainen tuntuu hyvältä. Niin on Ellen noissakin kuvissa kummienonsa näköinen...

T. Minna