sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Talven touhuja

Lunta takapihallamme tammikuun alussa.

Kun ulkona on 26 astetta lämmintä on hyvä muistella sitä, kun oli saman verran pakkasta. Viimeksi on kirjoiteltu Joulun kuulumisia, joten nyt on luvassa talven touhuja. :)

Lumiset aidantolpat, tammikuu 2010.

Lunta riitti jo tammikuussa ja sitä tuli vain lisää.

Talvi oli Laukaassa, niin kuin kai muuallakin Suomessa, kylmin ja lumisin pitkään aikaan. Pakkaset alkoivat joulukuun puolen välin jälkeen ja niitä kesti aina maalikuulle asti. Uskomatonta. Ellenin toinen talvi oli siis jotain ihmeellistä. :) Nautittiin kylmistä ilmoista huolimatta ulkoilusta ja talven touhuista. Ellen on kova ulkoilemaan ja kolmenkymmenen asteen pakkasellakin käytiin lyhyitä hetkiä ulkona. Muuten talveen on kuulunut monen monta flunssaa ja kaksi pahaa vatsatautia. Sairastelut siis ovat edelleen osa Peltosten elämää. No, se tuntuu jo niin osalta elämään, että kahden viikon terveen jakson jälkeen ei edes enää ihmettele, jos yöllä Ellen herää itkemään, kun nenä on tukossa. Yöt ovat muutenkin edelleen katkonaisia, mutta tuntuu siltä, että koko ajan mennään parempaan suuntaan - vaikka nuo sairastelut aina parin viikon välein tietenkin huonontavat aina nukkumista.

Tammikuun alussa äidin kanssa jäälle tehtyä kävelyuraa testaamassa. Pakkasta noin noin 20 astetta.

Isän kanssa ulkona. Pakkasta melkein 30 astetta, myöskin tammikuun alkua.

Helmikuussa vietimme hiihtolomaa Pomarkussa. Tässä Ellen pulkkailee Pinja-serkun kanssa.

Serkuksen ihmettelee lintujen ruokintapaikkaa. Linnut olivat todella rohkeita ja tulivat syömään, vaikka tytöt olivat ihan vieressä. Ellenillä ja Pinjalla ikäeroa 1½ vuotta. Huomatkaa hienot Ukin hankkimat haalarit molemmilla. :)

Ulkona on kivaa! (Helmikuun loppu.)

Ellen nauttii ulkoilusta, auringosta ja lumesta.

Mummu ja Ukki kävivät maaliskuun puolessa välissä hiihtolomailemassa meillä. Tässä mummun kanssa jäällä ihmettelemässä kuumailmapalloa.

Ellen, isä ja talven ensimmäinen ja viimeinen lumiukko, maaliskuun lopussa.

Ihan maaliskuun lopulla ehdittiin vielä kuvata takapihan komeat lumikinokset ennen kuin aurinko ja Arttu sulattivat ne.

Ennen Vappua ei takapihalla ollut yhtäkään hiutaletta lunta. Uskomatonta, eikö?

Ellen rakastaa vaatteita ja niiden pukemista. Kaikkea mikä on mahdollista on koitettava pukea päälle. Tässä kuvassa on kokeiltu ulkovaatteita. Tämä kuva on otettu helmikuun alussa ja silloin ei pukeminen meinannut oikein vielä itseltä onnistua ja äiti sai auttaa. Toista on nyt, kun pikkuneiti jo osaa osan itse, niin auttaa ei saisi, vaikka kuinka hankalaa pukeminen olisi.

Monta kertaa äidiltä on 'meinannut' mennä hermot, kun Ellen on päättänyt lähteä ulos kaulallaan kypärämyssy, päässään pipo, yksi saapas väärässä jalassa, toisessa jalassa villasukka ja yski hanska kädessä. Siinä vaiheessa neiti on valmis ja kukaan muu ei ole saanut jatkaa pukemista. Onneksi nyt tulee kesä ja ei tarvitse ainakaan ihan niin paljon vaatetta. Lämmin ilman viime aikoina on tosin tuonut mukanaan toisen ongelman - ulos on saatava akki päälle, vaikka meinaisi tukahtua lämpöön. ;)

Ai niin - uutisiakin Peltosilla on, perheemme kasvaa ensi syyskuussa, Ellen saa siis pikkusiskon tai -veljen. Marika on jo kasvattanut kiitettävästi vatsaa ja pikkuinen Nappula siellä touhuilee aktiivisesti. :)

Aurinkoista kevätviikkoa kaikille!

Ei kommentteja: