keskiviikko 10. joulukuuta 2008

4 päivää

Enää neljä päivää laskettuun aikaan. Odotus tiivistyy ja joka ilta menemme jännittyneinä nukkumaan - josko tänä yönä tulisi lähtö sairaalaan. Toistaiseksi olemme kuitenkin saaneet nukkua ihan rauhassa. Tai Arttu nukkuu ja Marika lähinnä pyörii tai miettii, että pystyisikö kääntämään kylkeä vai sattuuko se liikaa.

Viime yönä satoi Laukaaseen lunta. Ihanaa! Nyt ulkona on ihanan valoisaa ja puhdasta ja hiljaista. Tässä kuva takapihaltamme tänä aamuna. Takapihan Tuija-pensaisiin laitetut valot näyttävät hienoilta, kun ne näkyvät lumen alta.


Katselimme tänään valmista vauvan sänkyä ja huonetta ja huomasimme, että valmistautuminen uutta tulokasta varten on sujunut varsin helposti. Iso kiitos siitä kuuluu Marikan siskolle, jolta olemme saaneet lainaan varsin ison määrän kaikkea tarpeellista. Hoitotaso, ammeen jalat, turvaistuin ja iso määrä vaatteita (muun muassa) on uutta tulokasta varten saatu serkulta. Iso kiitos siitä Ulvilalaisille! Paljon on säästynyt aikaa ja erityisesti rahaa, kun ei ole tarvinnut miettiä ja hankkia kaikkea uutena. Pienet vaattetkin ovat ikään kuin uusia, kun ei niitä niin montaa kertaa ole käytetty. Kierrätys kunniaan. Minna tulee saamaan lainatavarat kerrottuna takaisin. :)

Marika kävi tänään töissä. Toisen kerran äitiysloman alkamisen jälkeen. Hassua kuinka nopeasti aika loppujen lopuksi menee. Viisi viikkoa on mennyt kuin siivillä. Marika kuvitteli ennen lomalle jäämistä, että ehtii ikävöimään töitä satamiljoonaa kertaa ja käymään siellä monen monta kertaa ennen kuin vauva syntyy. Töihin on ikävä ja erityisesti ihmisiä siellä on tullut kaivattua useaan otteeseen, mutta itse töitä ei yllättävää kyllä ole tullut paljoa mietittyä. Syynä taitaa olla pääasiassa niin hyvin järjestyneet sijais-asiat, ettei tarvitse murehtia siitä, että hoituvatko asiat vai eivät. Tänään sitten kyllä töissä tuli vietettyä yli kolme tuntia - mukavaa häiriköidä muiden työntekoa, kun itsellä on aikaa. ;) Käytiin isolla porukalla syömässä joululounasta ja oli ihanaa jutella tuttujen ihmisten kanssa pitkästä aikaa. Uutisiakin tuli kuultua - hommat menevät eteenpäin, vaikka mammalomalainen aina välillä kuvittelee kaiken pysyvän ennallaan. Kuitenkin oli tosi ihanaa käydä tervehtimässä hyviä ystäviksikin muodotuneita työkavereita. Seuraavaksi toivottavasti heitä tapaamme, kun tulevat tänne meille vauvaa katsomaan.

Ihanaa pakkasviikon jatkoa kaikille!

terv. Töihin kaipaava ja lomaa kaipaava

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No johan on tullut lunta sinne, taitaa se aapee päästä vielä hiihtämään :) Marikalla tuskin on toivoa hiihtämisestä, kattelin vaan että oli melko VALTAVA maha. Epäilempä että et pysyisi enää pystyssä. Onnea kovasti synnytykseen! Toivotaan, että se syntyy pian, nottei tarttis enää kauaa kantaa tollasta mahaa :P

Markus
ja terkkuja myöskin Marialta!