Näin se tapahtui

Aika kuluu nopeasti. Relun kahden tunnin kuluttua nyt tyytyväisenä nukkuva tyttäremme täyttää kaksi viikkoa. Tässä teille nyt tarinaa siitä, miten kaikki oikein kävi. Tässä ensin kuva tyttärestämme noin puolen vuorokauden ikäisenä.

Kaikki alkoi 13.12 lauantai-iltana eli päivää ennen laskettua aikaa. Marika huomasi kymmenen aikaan illalla, että tuli muutama supistus ja seuratessaan hetken tajusi, että niitä tulee tasaisesti säännöllisin väliajoin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sairaalaan soitettuamme (supistuksia tuli säännöllisesti 6-10 minuutin välein) lähdimme sinne. Sairaalalla meidät otettiin sisään nukkumaan nk. ammehuoneeseen odottelemaan, että synnytys käynnistyy kunnolla. Arttu nukkui patjalla lattialla ja Marika yritti nukkua sängyssä - supistuksien takia tosin ei juurikaan saanut nukuttua. Aamulla uusi vuoroon tullut kätilö ja lääkäri lähettivät meidät takaisin kotiin odottelemaan, koska synnytys ei ollut juurikaan edennyt. Takaisin pitäisi kuulemma mennä, kun supistukset käyvät sietämättömiksi. Sunnuntai meni kotona suurinpiirtein normaaleissa merkeissä. Marika vaan 6-10 minuutin välein vähän kipristeli.... Käytiin kävelyllä, saunottiin, kokattiin (tai Arttu kokkasi) herkullista lammaspataa ja koitettiin nukkua päiväunia. Jossain vaiheessa päivällä Marika arveli, että lapsivettä alkoi tihkua, mutta ei ollut ihan varma.... Iltaa kohden supistukset hieman voimistuivat, mutta eivät kuitenkaan vielä olleet sietämättömiä. Koitettiin kuitenkin vielä mennä nukkumaan. Arttu nukkui, Marika ei, vaikka nyt alkoi jo todella väsyttää. Yhden aikaan Marika oli sitä mieltä, että nyt lähdetään sairaalaan. Arttu totesi, ettet Sinä ole vielä tuskissasi, joten ei vielä mennä. ;) Marika siis koitti nukkua ja aina kun supistus tuli Arttu hieroi selkää ja näin saatiin taas oltua hieman pidempään kotona. Lopulta kolmen maissa sitten lähdettiin sairaalaan. Siellä meidät otti vastaan sama kätilö kuin edellisenä yönä ja päästiin taas ammehuoneeseen nukkumaan. Nyt Marika sai Panadolia kipuihin ja sai pari tuntia nukuttua. Aamulla, kun uusi kätilö tuli vuoroon, hän totesi synnytyksen kunnolla alkaneen (Ihanaa vimein - oli tunne!) ja meidät otettiin virallisesti sisään sairaalaan. Tässä vaiheessa säännöllisiä 5-10 minuutin välein tulevia supistuksia oli ollut koko ajan viimeisen 36 tunnin ajan.

Sitten tehtiin valmistelut, kiinnitettiin vatsalle seurantalaitteet jne. ja me siirryttiin ihan synnytyssaliin. Salissa Marika sai ilokaasua (sitä ei Keski-Suomen keskussairaalassa enää anneta) vastaavaa lääkettä ja sitten vaan odoteltiin supistusten voimistumista. Lääkeen lisäksi lapsiveden tihkumisen vuoksi Marikalle laitettiin tipalla antibioottia ja samalla supistuksia voimistavaa lääkettä. Pikkuhiljaa sitten synnytys eteni. Illalla supistukset kävivät niin voimakkaiksi ja kivuliaiksi, että Marika pyysi lisää lääkettä. Silloin laitettiin sitten se kuuluisa epiduraali. Epiduraali toi avun ja oli ihana. Marika huokasi olevansa epiduraali-taivaassa. Puudutuksen jälkeen hän sai pari tuntia unta ja muutenkin levättyä. Ja synnytys eteni pikkuhiljaa... Kaikki loppuu aikanaan, eli tietyssä vaiheessa supistukset tuntuivat epiduraalista huolimatta. Siinä vaiheessa tulevat vanhemmat arvasivat, että uuden perheenjäsenen tapaaminen lähestyy. Vihdoin yhden jälkeen yöllä Marika sai luvan suunnitella ja aloittaa ponnistamisen. Lopulta reilun 50 tunnin tekemisen ja valvomisen jälkeen tyttäremme syntyi 16.12 klo 01.29. Syntymän jälkeen lastenlääkäri tutki vastasyntyneen, koska lapsivesi oli ollut vihreää. Lastenlääkäri oli paikalla ehkä 4 minuuttia ja totesi, että kaikki on kunnossa ja äiti sai tytön rinnalleen. Vanhemmat olivat tytön maailmaan saatuaan väsyneitä mutta onnellisia. :)

Tässä ensimmäinen kuva äidistä ja tyttärestä.

Tytön syntymän jälkeen perhe tutustui hetken toisiinsa ja sitten vauva pyyhittiin puhtaaksi ja kapaloitiin omaan sänkyynsä. Tyttö ei tosin tykännyt sairaalan muovisesta kopasta, koska itki kopassaan. Vanhemmat saivat tyttären syntymän kunniaksi kahvit ja varsinkin Marikalle tee ja leivät maistuivat - hän ei ollut syönyt mitään noin 15 tuntiin. Kahvien jälkeen väsynyt isä lähti kotiin nukkumaan, jotta jaksaisi seuraavana päivänä tulla sairaalalle perhettään katsomaan. Marika pääsi suihkuun ja sen jälkeen äiti ja tytär siirrettiin osastolle lepäämään. Ensimmäinen yö sujui rauhallisesti joskin Marika oli ihan sekaisin ja aika pitkään pirteä. Pienessä sairaalan huoneessa oli Marikan ja Pötkiksen lisäksi toinen äiti vauvansa kanssa ja yöllä Marika heräsi vähän väliä, kun tämä vauva itki - hän ei tunnistanut että itkeekö oma vauva vai toinen. Reilu kolme tuntia unta ja sitten aamupalalle ja aamutoimiin....

Tässä ensimmäinen kuva isästä ja tyttärestä.

Sairaalassa Marika ja Pötkis viettivät kolme päivää, joka on ihan normaali aika. Kaksi ensimmäsitä päivää opeteltiin syömistä, mutta sen jälkeen Pötkis oppi sen. Hieman jo sairaalalla uhkailivat, että kotiin ei pääse ennen kuin syöminen onnistuu ja sittenhän se tyttö sen oppi - halusi ilmeisesti tosissaan kotiin. :) Arttu kävi parina päivänä puoli päivää töissä, mutta muuten vieti paljon aikaa sairaalassa. Pötkiksellä oli tapana rauhoittua ja nukkua, kun Arttu saapui paikalle, joten Marika-äiti sai syödä ja käydä suihkussa rauhassa. Mukavaa rauhallista perheeksi opettelua turvallisessa ympäristössä, jossa sai apua ja vastauksia kysymyksiin heti, kun apua tai vastauksia tarvitsi. Pötkis oli varsin äkäinen ensimmäisen elinpäivänsä - jopa niin, että osaston henkilökunta oli nimennyt vauvan kiukkupussiksi (viimeisinä päivinä häntä sanottiin enää hienosti tempperamenttiseksi ;). Kiukkupussia tutkittiin ja seurattiin verikokeilla hieman tarkemmin kuin muita vauvoja, koska lapsivesi oli ollut vihreää, eli tulehduksen riski oli olemassa. Mitään ei onneksi ollut ja äkäisyyskin tasaantui tempperamenttisuudeksi.

Kaikki meni hyvin, saimme ihanan tummahiuksisen tyttären ja pääsimme kotiin. Tarina jatkuu koti-elämästä, kun seuraavan kerran pieni pomomme antaa kirjoittamiselle aikaa. :)

terv. Onnelliset vanhemmat