Viime keskiviikkona saimme Ellenin kanssa päiväksi meidän kanssamme Susanin tyttären Elinan. Elina oli vähän kipeänä eikä voinut mennä kouluun, joten tuli meille huilaamaan ja leikkimään Ellenin kanssa. Ellen oli aivan innoissaan isosta ystävästä. Päivä meni mukavasti ja Elina on toistekin tervetullut meille sairastamaan. :)
Elina esittelee Ellenille uutta lelua - Elleniä taitaa kuitenkin kiinnostaa enemmän tuo ihana iso tyttö.Perjantaina suunnistimme koko porukalla Helsinkiin testaamaan Anskun ja Rikun uutta omaa kotia. Matka sujui hyvin ja reissussa oli aivan mahtavan kivaa. Minä olin ollut ihan tosi väsynyt koko viikon, koska Ellen ei oikein ollut nukkunut yöllä eikä päivällä, mutta reissu teki hyvää. Vaikka olisi kuinka poikki näkjöön tekee hyvää lähteä pois kotoa, pois itsesäälistä räpiköimästä. Ellenkin nukkui reissussa paremmin ja päästiin tyttöjen kanssa käymään Ikeassakin. Vaikka miehet sitä kovasti vastustivat.... :) Ellen oli Ikeassa tosi kiltti. Nukkui ensin yli tunnin rattaissa ja sitten katseli ihmisiä ja naureskeli ja jutteli. Ei ole koskaan ennen ollut kaupassa niin kiltisti. Taisi tykätä ruotsalaisesta kaupasta. Minä löysin Ikeasta kaikkea tarpeellista - sellaista mitä ilman ei tule toimeen, paitsi jos ei menisi koko Ikeaan. ;) Anskun ja lopulta Rikunkin sydämen tyttömme sulatti täysin ja lupasimme mennä pian uudestaan. Ihana, loistava, rentouttava viikonloppu! Tuollaisen voimalla jaksaa taas. Kiitos isännälle ja emännälle ja vielä huomiona, että teillä on aivan ihana koti!
Viime viikonloppu meni siis mukavasti reissussa ja tämän viikon kolme arkipäivää siihen päälle nopeasti. Maanantaina olin työpaikan illanvietossa (ihan autolla vaan) ja se oli kivaa. Arttu ja Ellen viettivät illan kahdestaan kotona ja heilläkin oli mennyt tosi hyvin. Ellen oli tyytyväisenä nukkumassa kun tulin kotiin ja ruoka oli maittanut tytölle illalla hyvin. Ihanaa oli käydä vähän yksin jossain ja mukavaa oli pitkästä aikaa jutella työkavereiden kanssa. Tuli oikein ikävä töihin.
Tiistaina vietettiin Annen ja Saaran sekä Jonnan ja Veikan kanssa äiti-lapsi päivää. Sekin oli tosi kivaa. Mamma-juttuja riittää ja lapset saavat katsella toisiaan. Aika tohinaa se on, kun kolme äitiä ja vauvaa on samassa huoneessa. Siinä jonotettiin vaipanvaihtopisteelle ja imetettiin vierekkäin sohvalla. Kivaa oli ja otetaan joskus uusiksi!
Keksiviikko meni normaalisti kotona ja Heidin sekä Eveliinan luona kyläillessä ja nyt tänään onpuuhailtu kotona. Saatiin pitkästä aikaa siivottua ja nyt koti näyttää taas ihan erilaiselta. Ulkona satoi tänään oikein kunnolla vettä, joten koivunlehtien kasvupyrähdystä odotellaan. Ihanaa kun kesä tulee todenteolla!
Kesämielisin terveisin, Marika

1 kommentti:
Heissan,
meidän riippukeinumme palautui kotiin. Vieläkö haluaisitte lainaan vai onko tarve mennyt ohi?
-Paula
Lähetä kommentti