keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Kakkimisesta, osa 2

Sitten elämän kolmannen peruselementin pariin. Kakkaaminen. Sitähän vauvoilla tarkkaillaan. Nyt kun Ellen on vähän isompi ei tämä ole enää ihan niin tärkeä puheenaihe perheemme keskusteluissa, mutta asiaa tarkkaillaan kuitenkin. Kiinteiden ruokien myötä ulos tulevan tavaran määrä ja laatu on muuttunut. Neiti haisee välillä pahemmalle kuin isänsä (Marikan huomio: Mikä on aika saavutus ;) ja vääntää aika moisia annoksia. Välillä tuntuu, ettei kakkaa tule ollenkaan ja silloin tyttö on tosi pahantuulinen ja ei nuku. No, lopulta kun sitten jotain ulos tulee, niin sitä tulee vaipasta selkää myöden. No, onneksi yleensä vatsa tytöllä toimii tasaisen varmasti ja noita huonoja päiviä on yleensä vain 1-2 viikossa. Tästä aiheesta ei tällä kertaa enempää, vaikka se päivittäinen rutiini meille onkin. :) Kuvaa en tällä kertaa iloksenne laita, joten voitte vaan mielessänne kuvitella mistä kirjoitan. :)

terv. Pyllyn pesijät

Ei kommentteja: