Kyllä aika kuluu nopeasti. Tuntuu kuin eilen olisin alkanut pikkuhiljaa nauttia raskaudesta, alun järkyttävän pahoinvoinnin jälkeen.... Nyt lauantaina tuo pahoinvoinnin auheuttaja täyttää viisi kuukautta(!). Uskomatonta miten nopeasti aika menee.
Viime viikonlopun säikähdyksestä on selviydytty hyvin. Ellen oli kaksi päivää tosi väsynyt ja maanantaina lähinnä makasi lattialla. Ehdimme jo hieman huolestua, kun yleensä niin pirteä ja aktiivinen tyttömme vain makasi reporankana lattialla eikä oikein edes jaksanut seurustella. Eilen Ellen oli kuitenkin normaali aktiivinen itsensä ja itse asiassa otti viime yötä menetettyä aikaa takaisin ja jutteli sängyssä itsekseen kolmesta puoli seitsemään. :) Emme oikein päässeet selville oliko hereillä vai jutteliko unissaan, mutta omassa sängyssään viihtyi - kaksi kertaa piti laittaa tuttia suuhun, kun alkoi hermostuttaa, mutta sitten juttelu vaan jatkui. Hassua, kun yöllä, kun on ihan väsynyt kuuluu höpettelyä omasta sängystä ja sitten vähän turhautuu, että olisi nyt hiljaa ja nukkuisi, mutta sitten ei voi olla hymyilemättä, kun kuuntelee sitä vilkasta keskustelua mitä neitokainen käy itsensä kanssa.
En tiedä vaikuttiko viime yön jutteluun myös se, että meillä oli eilen vieraita. Susan ja lapset kävivät kylässä ja Ellen oli ihan innoissaan. Erityisesti vuotta vanhempi Sebastian kiinnosti Elleniä kovasti ja olisi kovin halunnut kokeilla Sebastianin kasvoja ja hiuksia. Se Sebastian nauroi, kun Ellen kutitti. :) Ellen oli niin innoissaan vieraista ettei meinannut nukahtaakaan illalla, joten luulen, että jäi ikään kuin virta päälle, kun meni nukkumaan. No, pääasia, että tyttö voi hyvin ja on normaali oma itsensä.
Kävin tänään apteekista hakemassa Epipenin, eli adrenaliiniruiskun. Onpa sitten jokin turva olemassa, jos Ellen joskus vielä saa ystä pahan allergisen reaktion kuin viime lauantaina. Adrenaaliiniannos on kuitenkin hiukan liian iso noin pienelle tytölle, vaikka ruisku on lapsille tarkoitettu, mutta lääkäri sanoi, että parempi sydämentykytykset kuin se ettei saa happea. No, toivotaan kuitenkin, ettei tuota ruiskua koskaan tarvita.
Meillä elämä siis jatkuu normaalisti ja tuntuu että tuo sairaalassa nukuttu yö ainakin vähäksi aikaa peltto flunssatkin pois. Ihanaa nyt, kun voi nauttia alkaneesta keväästä. Koivuissakin on jo niin ihanat hiirenkorvat että ulkona ei voi muuta kuin hymyillä. :) Pääskysyä en vielä Laukaassa ole nähnyt - mummu ilmoitti että äitienpäivänä pääskyset saapuivat Pomarkkuun, joten luultavasti niitä täällä meilläkin pian on. Nurmi vihertää jo ja taloyhtiön kevättalkoot ovat ensi viikolla - kuten myös nurmikonleikkuuvuorot alkavat silloin. Selviä kesän merkkejä siis - pitänee siis alkaa puhua kesästä, kevään sijaan.
Aurinkoista alkavaa kesää siis toivotellaan kaikille lukijoille!
terv. Laukaalaiset
P.S. Jättäkäähän meille kommenttia, niin tiedämme ketä kuulumisiamme käy lukemassa. ;)
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

10 kommenttia:
Mie oon käyny aina välillä lukemassa. Mukava lukea miten teidän pikku neiti kehittyy :)
Kivaa kevättä koko perheelle!
T. Eeva L.
On mulla nätti kummilikka!
Käydään aina välillä lueskelemassa. Kuulemma maanantaina pitäisi JM:N muistaa kestovaippa-asioita? Jos fuzzeista innostutte, niin voisin vinkata myös, miten jenkeistä saattaisi saada edullisemmin.
-Paula
Äitee käy usein töistäkäsin kurkistelemassa Pinjan ja Ellenin bogia ja ylpeydellä esittelee työpaikallaan ihania lapsen lapsien kuvia!
Valitettavasti toi kotikoneen käyttö on mokkulan myötä mennyt niin hitaaksi, ettei juurikaan pinna riitä odottelemaan sivujen aukeamista ja siksi on kirjoittamiset jääneet kovin vähiin.
Aurinkoista viikonloppua kaikille....Ainakin Merikarvialla paistaa nytkin aurinko täydeltä terältä ja pääskyset livertelevät elämänsä innolla.
Nurmikkokin jo tänään leikattiin ensikertaa!
Äitee
Aino-Maijan kanssa käymme ihastelemassa kauniita kuvia :-)
Terveiset Rauman Lapista!
t. Katri
Aina käymme katselemassa Bambi-silmäisen Ellenin kuvia ja lukemassa kuulumisia, koko perheen voimin.
Terkkuja!
Olen seurannut elämäänne näin netin välityksellä. Kiva tapa pysyä ajan tasalla kuulumisisissa. Aurinkoiset terveiset koko perheelle.
T: Leena Ulvilsta
Great stories! We like to read them and look at the pictures! I put some new pictures on my blog yesterday. We have some videos of Sebi preforming at the Spring party at the daycare as well. As usual I haven't written hardly any text there...where do you find the time for that?? Have a nice day off with your family tomorrow :) Susan
Kiitos kaikille kommentoineille! Kivaa, että blogiamme jaksetaan lukea. Oikein ihanaa alkavaa kesää kaikille! Jättäkäähän joskus jatkossa omia kuulumisianne blogin kommentteihin - teistäkin on kiva kuulla. :)
Vielä kestoihin jatkan; ei olla käytetty riisipaperia. Jotenkin se oli minusta hankalaa ja turhaa.
-Paula
Lähetä kommentti